tiistai 18. joulukuuta 2012

Massan hajoitettavuus ja arkkien teko, 18.12.2012

Massan hajoitettavuus tarkoittaa aikaa, joka tarvitaan massan hajoittamiseen siten että sitä arkitettaessa seassa ei ole massan palasia.

Punnitsimme astioihin 6g aikaisemmin valkaistua ja arkitettua kuivaa paperimassaa.
Revimme sen n. 2x2cm palasiksi jotta se hajoaisi hajottimessa.
 
 
Laitoimme palaset hajoittimeen ja lisäsimme 2l vettä, hajotimme massaa 5, 10, 12, 15, 17 ja 25 minuutin ajoilla.

 
Kierrosten lukumäärä eri aikaväleillä
5min = 625
10min= 1250
12min= 1500
15min= 1875
17min= 2125
25min= 3125
 
 

Arkittaminen


 

Täytimme arkkimuotin yläosaan 5cm vettä

Kaadoimme hajotetun massan arkinteko laitteeseen ja täytimme sen vedellä merkkiin asti.
 
Seosta piti sekoittaa reikälevy sekoittimella. Ensin voimakkaasti kuusi kertaa ja kerran hitaasti, jotta sulpun pinnalla on mahdollisimman vähän aaltoja.
 
 Kun olimme sekoittaneet sulppua annoimme sen olla n.10sec ja avasimme pohjaventtiilin. Vesi valui pois ja imu veti sulpun viiran pinnalle.
 
 
 Huopautus tapahtui niin että laitoimme viiralla olevan arkin päälle kaksi imukartonkia ja painolevyn, rullasimme viisi kertaa huopaustelalla painolevyn päältä.

 
Laitoimme arkit kuivumaan hetkeksi läjään, jossa tekemiemme arkkien molemmilla puolilla oli imukartonki jos toinenkin.
 

Märkä puristus

Laitoimme arkit läjässä märkäpuristimeen 4,2 minuutiksi 10bar puristukseen.
 
 
 Puristukse vettä saatin paljon pois ja arkeista tuli kiinteämpiä.
 

Kuivatus

Kuivatimme arkkeja kuivauskaapissa. Laitoimme kangas puolelle imukartongin.
 
 

Pohdintaa

Aluksi kokeilimme tehdä arkin kuivasta massasta
 

Mutta siitä tuli aika huono arkki, joten päädyimme tekemään kerran arkitetusta sulpusta.
 
 

 
 
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti